Hyppää sisältöön

Opiskelupaikan vastaanotto ja opintojen alkaminen

Opiskelijavalinnassa hyväksytyt ja varasijan saaneet julkistetaan viimeistään 4.7.2024.

Miehet keräämässä varusteita laatikoista

Opiskelijaksi hyväksytty hakija saa hyväksymiskirjeessä ohjeet opiskelupaikan vastaanottamisesta. Opiskelupaikan vastaanottoilmoitus on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Opiskelijaksi hyväksytyn tulee vahvistaa opiskelupaikkansa viimeistään 11.7.2024 kello 15.00. Hakija menettää opiskelupaikkansa, jos hän ei ota paikkaa vastaan määräaikaan mennessä.

Valintapäätös voidaan antaa myös ehdollisena, jolloin sen vahvistumisen edellytyksenä on esimerkiksi laivasto-opintosuunnan lisätestien läpäiseminen, joukkueenjohtajakurssin suorittaminen tai turvallisuusselvityksen valmistuminen. Joukkueenjohtajakurssi on oltava ennen opintojen alkamista suoritettuna niillä hakijoilla, jotka eivät ole suorittaneet reservinupseerin koulutusta. Maasotakoulu toimeenpanee joukkueenjohtajakurssin heinäkuussa 2024. Tarkemmat ohjeet löytyvät valintakirjeen liitteistä.

Mikäli joku hyväksytyistä ei ota opiskelupaikkaa vastaan, tarjotaan varasijalla olevalle hakijalle vapautunutta paikkaa. Opiskelupaikkojen jonotus päättyy 6.8.2024 klo 15.00. Hakijan on siis syytä huolehtia siitä, että hän hakulomaketta täyttäessään ilmoittaa sellaiset yhteystiedot puhelinnumeroineen ja sähköpostiosoitteineen, josta hänet varmimmin tavoittaa.

Päähaussa opiskeluoikeuden saanut hakija voi ennen opintojen alkua anoa opiskeluoikeuden siirtoa MPKK:n rehtorilta. Siirtoa voi anoa yhdeksi vuodeksi, esimerkiksi terveydellisin perustein. Opiskeluoikeuden siirtoanomus on perusteltava huolellisesti. Sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelupaikan vastaanottanut henkilö ei voi hakea opinto-oikeutta sotatieteiden kandidaatin tutkintoon seuraavan kahden hakukerran aikana. 

Opiskelijavalintaan tyytymätön hakija voi hakea oikaisua kirjallisesti neljäntoista päivän kuluessa valinnan tulosten julkistamisesta. Oikaisupyyntö on osoitettava muiden kuin Ilmavoimien ohjaajaopintosuunnalle hakeutuvien osalta Maanpuolustuskorkeakoululle ja toimitettava oikaisupyyntöajan kuluessa perille joko lähetin välityksellä tai postitse osoitteeseen:

Maanpuolustuskorkeakoulu
”Oikaisupyyntö”
PL 7
00861 HELSINKI.

Laatta kivessä jossa lukee: "Kadettiketju, ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki, paljastettu 29.8.2002".

111. kadetti- ja 94. merikadettikurssi alkaa 4.9.2024.

Ensimmäisellä opiskeluviikolla on varauduttava viettämään Santahaminassa sekä päivät että yöt. Lisäksi ensimmäinen viikonloppu vietetään opiskelun merkeissä.

Tervetuloa osaksi kadettiupseerien katkeamatonta ketjua!

´