Heikin tarina

Alun perin suunnitelmissani oli siirtyä kaupan alalle, kun vuoden varusmiespalvelus sekä ulkomaankomennus olisi saatu kunnialla päätökseen. Aloitin opinnot huomatakseni, ettei tämä ollutkaan se minun juttuni. Onni kuitenkin potkaisi, kun Puolustusvoimista otettiin jälleen yhteyttä. Sain määräaikaisen aliupseerin viran. Silloin ymmärsin haluavani sotilasuralle ja motivaatio edetä oli suuri.

Maanpuolustuskorkeakoulu oli siis luonnollinen valinta. Täällä sotilasammatilliset opinnot valmistavat hyvin työelämään ja oppitunneilla syvennytään asioihin vielä perusteellisemmin. On hauska nähdä, kuinka teoria ja käytäntö kävelevät käsi kädessä. Yhteishenki on myös omaa luokkaansa. Opiskelijat työskentelevät tulevaisuudessa yhteisten tavoitteiden eteen, joten armottoman kilpailun sijaan toisia autetaan aina tarvittaessa.

Suosittelen Maanpuolustuskorkeakoulua kaikille johtamisesta kiinnostuneille. Kokemus on ainutlaatuinen, sillä vastaavanlaista johtajakoulutusta ei saa mistään muualta.